5
21.11.2018
www.vaasanikkuna.fi
PÄÄKIRJOITUS 21.11.2018
epkl.fi
Helppoa taloudenhoitoa
V
aasassa
nostettiin
kaupunkilaisten verotusta. Mikäs siinä,
jos rahaa on pakko hankkia, mutta kun veron nostaminen ei ole koskaan kertaluontoista.
Onko joku kuulut, että
veroja olisi laskettu. Tomas
Häyry tuskin tulee kertomaan, että kaupungille tulee nyt liikaa rahaa: Emme
kykene kaikkea käyttämään,
lasketaan veroja.
Veroprosentin nosto on
helppoa talouspolitiikkaa,
toisin kuin vaikkapa kaavoitus. Siitä antaa esimerkin
Suomen ensimmäinen kaupunkitieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaa.
Hänen mukaansa markkinoiden tontilla hosuvat
kaavoittajat ja poliitikot rähmivät jatkuvasti kaupunkilaisten rahoja kankkulan
kaivoon.
Saarimaa sanoo Helsingin
Sanomissa, että ihmisille
tuntuu olevan hirveän vaikea ajatella, että menetetty
tulo on itse asiassa menoa.
Miten tämä liittyy Vaasaan? Siten, ettei Vaasaa rakenneta korkeammaksi eikä
sinne, mistä kaupunki saisi
rahaa. Saarimaan mukaan jokainen rakentamaton tontti
ja kerros on menoa.
Koska niin ei haluta tehdä,
nostetaan veroja. Vaasan alijäämät olisi kuitattu aikoja
sitten rantatonttien pilvenpiirtäjillä.
Lupausten aika. Veroista on
kysymys valtakunnan politiikassakin. Kuinkas muuten,
eduskuntavaalit lähenevät ja
on vaalilupausten aika.
Eräs eduskuntatoimittaja
totesi, että tämä on taas sitä
aikaa, kun järkevätkin kansanedustajat alkavat käyttäytyä kummallisesti. Huoli
omasta jatkopaikasta alkaa
painaa.
Puoluejohtajista sdp:n
Antti Rinne on ollut ahkerin
lupaaja. Hän lupaa ilmaista
päivähoitoa. Voi tuntua houkuttelevalta, mutta kun mikään ei ole ilmaista.
Joku hoidon maksaa veroina. Samat ihmiset, jotka
luulevat saavansa hoidon ilmaiseksi.
Rinne on lupauksellaan
huolissaan nuorista perheistä. Samalla hän lupaa eläkkeisiin satojen miljoonin
korotuksen. Aivan, nuoret
perheet senkin maksavat.
Su 25.11. klo 17 Vaasan kirkko
Eri maata, Kai Niemelä, Sinikka Keturi, KL-kuoro,
kahvitarjoilu.
telty tämän kulmakunnan
passiivisuutta.
Arvasin tuloksen. Into ei
ollut laimeaa pelkästään äänestäjillä, vaan myös puolueilla ja ehdokkailla.
Ikkunassa oli muutama
hassu vaalimainos ja vain sdp
laittoi kaikki ehdokkaansa
näkyville. Äänestysprosentti
Vaasan suomalaisessa seurakunnassa oli 10,8.
Epari, serkkulehti Seinäjoelta, oli pullollaan vaalimainoksia ja prosentti oli
siellä 22,2.
Vesa Koivumäki
Pe 23.11. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta
Ristinummen srk-keskuksessa, David Isaksson, Matti Oksanen, Veljeskuoro.WERE
n,
ome i
OPEN
C 18 rukousilta Lähetyskodilla, HietaTo 29.11. klo
lahdenkatu 24.
in,
Come
E
WER
OPEN
Kaupungin paras
lien äänestysprosentti tippui
taas Vaasassa ja Mustasaaressa. Monella suulla on ihme-
90€
Rurik Ahlbergille ei riitä 500 euron palkankorotus ja kahden viikon loma kuntaliitosneuvotteluiden aiheuttamasta työstä.
KUVA: TIMO ANNANPALO
sekä tytöt että pojat ovat tarvinneet ikäluokastaan Suomen vähiten psyykelääkkeitä
lapsuus- ja nuoruusvuosinaan,
ilmeni THL:n laajasta 18 vuoden tutkimuksesta.
Vaasan sairaanhoitopiiriltä
jäi samatta lähes 400 000 euroa potilasmaksuja 1.11.2016
31.10.2018 välisenä aikana.
Perittävillä ei ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta tai saata-
via ei ole vain maksettu.
Wärtsilän Smart Partner
Campus kutsui alan yrityksiä,
startupeja ja tutkimusyhteisöjä avoimeen yhteistyöhön Vaskiluotoon nousevaan Smart
Technology Hyb -teknologiakeskuksensa yhteyteen.
Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg piti liitosneuvotteluista aiheutuvan lisätyön palkanlisää aivan liian
Avoinna
Arkisin 9-17
La sopimuksesta
Cartec Gold
Kovavahaus 90€
(norm. 180€) Takuu 12 kk!
(sis. käsinpesun, piki/suolan
sekä raudan poisto)
Vanhukset hoitoon maakuntaan
Vuoden alusta vaasalaisille
vanhuksille voi löytyä vuodepaikka Sepänkylästä, Oravaisista, Maalahdesta tai Kristiinankaupungista. Sieltä missä
on tilaa, kertoi koti- ja laitoshoidon talousaluejohtaja Leif
Holmlund.
Wasa Stationin rakentaminen vanhan linja-autoaseman
tontille alkanee jo ensi keväänä, Vaasan talotoimen toimitilajohtaja Tapio Ollikainen ennakoi. Vanha linja-autoasema
saatiin juuri maan tasalle.
Filmtown avasi Vaasassa
liikkeen samassa tilassa, jossa
toimi aikaisemmin konkurssiin mennyt Makuuni. Videovuokraajana tunnettu Filmtown keskittyy yhä enemmän
makeisten myyntiin.
Vaasan Osuuspankin toimitusjohtaja Ulf Nylund valittiin
Pohjanmaan kauppakamarin
uudeksi puheenjohtajaksi
vuoteen 2021 saakka. Kauppakamarin tehtävä on tukea
alueen yrityksiä.
Pohjanmaan 21-vuotiaat
E
WER
OPEN
AUTOPESULA
Myllärinkatu 22
Vaasa
Puh. 044 333 1744
in,
Talvi tulee ja on aika suojata
auton maalipinta!
Tosi laimeaa. Seurakuntavaa-
VIIKKOVILKAISU
Come
pienenä. Hän saisi 500 euroa
lisää kuukaudessa sekä kahden
viikon palkallisen loman. Vaasa ei palkitse kuntaliitostyöstä
ketään.
Meriveden laatua seurataan
tehostetusti Vaasassa. Syy on
Vaasan Vedelle sattunut Onkilahden jätevesipäästö loppukesästä. Myös meren pohjaa
tutkitaan ja tehdään koekallastusta.
Vaasalainen Jukka Mäkynen
hävisi perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajuuden äänestyksessä
Mustasaaressa. Uusi puheenjohtaja on Anne Matokangas
Alajärveltä.
Kolme ihmistä loukkaantui ja neljä hevosta kuoli Laihian Jokikylässä sunnuntaina
sattuneessa onnettomuudessa. Hevoset olivat karanneet
kolmostielle läheiseltä tallilta.
Ihmetystä aiheutti se, miten
hevoset olivat päässeet tielle.
Portit olivat kiinni.
Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi taas alas. Vaasan suomalaisessa seurakunnassa se oli 10,8.
Voimassa 30.11.2018 asti
BLACK FRIDAY-TARJOUS
Kaikki
kosmetiikka
25-50% alennuksella
Glitteriä kasvoihin veloituksetta!
Narniaan Oy
PE
AVOINNA
12-20
Kauppapuistikko 10
Bouchtinkuja, Vaasa
Puh. 044 533 9215
info@narniaan.com
www.narniaan.com
n kannattaa ottaa
Pienempien ryhmie
yhteyttä ja kysyä
Kasvihuoneravintola
Närpiössä
700 m
m valt
valtatie
700
atie 8:lta vas
8:lta vastap
tapäät
äätää We
We
Etelä-Pohjanmaalla Närpiössä pienessä kylässä on ympäri vuoden
trooppinen tunnelma. Kun kurvaa valtatie 8 pikkutielle ja astuu sisään
Linds Kökiin, tuntuu kuin lennähtäisi hetkessä 3000 km etelään.
Varaa herkullinen
Itsenäisyyspäiväbuffet
Joulupöytä
Katso päivät netistä
Alk. klo 13.00
MUISTA VARATA PÖYTÄ!
Katso lisää www.lindskok.fi
Bäcklidvägen 476, Närpiö
Maria 040 510 8124
20€ LAHJAKORTIN TARJOAVAT:
LUKIJAN KUVAT
20€ LAHJAKORTIN TARJOAVAT:
LAHJAKORTIN TARJOAVAT:
Kaksi keiiiötä,
PALJON MAKUJA
HOVIOIKEUDENPUISTIKKO 18, VAASA
Julkaistusta kuvasta saa lahjakortin.
Lahjakortin voi noutaa konttoristamme.
Noudathan lahjakortin viim. 2 kk kuluttua julkaisemisesta.
Renkaanvaihto jäänyt Minimanin pihassa pahasti kesken.
Oravalle jäi vain kannikka.
Kaksi keiiiötä,
PALJON MAKUJA
HOVIOIKEUDENPUISTIKKO 18, VAASA
Kuva lähetetään sähköpostilla
vaasanikkuna@vaasanikkuna.fi tai
multimediaviestinä numeroon 173521.
Viestin alkuun IKKUNA.
Multimediaviestin hinta on 1,10€
TARJOUS VAIN LOUNASLISTAN BURGEREISTA. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 11-15 Nro 46 Keskiviikkona 21.11. 2018 www.vaasanikkuna.fi Painos 55 582 kpl 2 ANNOSTA/KUPONKI. TARJOUS VOIMASSA 31.12. ASTI. 23.11.2018 Black Friday tarjou kset vaasa njoulu .fi Black Friday erbjud anden juleniv asa.fi BLA
2 Tervajoen Autohuolto & TahWa Pohjankyrö & Kyrönmaa, TO 22.11.2018. 260x360 mm Aineisto: TI 20.11.2018, ilmoitus@kyronmaa-lehti.fi ja ilmoitus@pohjankyro-lehti.fi 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi [Tästä tehdään myös 5 mm suurempi ilmoitus. Vaasan Ikkuna, KE 21.11.2018 260x365 mm Aineisto: TI 2
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi 3 PLUSSALLA & MIINUKSELLA Kuntaliitosneuvottelut etenevät ja jatkuvat perjantaina Mustasaari viilaa pilkkuja, Vaasa myöntyy kaikkeen Tiilitehtaankatu 47, 65100 Vaasa puh. Puh.0400 0400 695 695 373 303 Avoinna mape 1018 Päätoimittaja: Vesa Koivumäki 050 3893 120
4 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi ALANSA OSAAJAT Ilmoitukset: (06) 247 7493 ja (06) 247 (06) 247 7415, ikkuna.ilmoitus@vaasanikkuna.fi Ilmoitukset: 2477498 7462 Ilmoitusvalmistus: ja 247 7467 ilmoitus@vaasanikkuna.fi PUUSEPPÄÄ AINA TARVITAAN! ERIKOISHAMMASTEKNIKKO SPECIALTANDTEKNIKER TIMO NIEM
5 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi PÄÄKIRJOITUS 21.11.2018 epkl.fi Helppoa taloudenhoitoa V aasassa nostettiin kaupunkilaisten verotusta. Mikäs siinä, jos rahaa on pakko hankkia, mutta kun veron nostaminen ei ole koskaan kertaluontoista. Onko joku kuulut, että veroja olisi laskettu. Tomas Häyry
6 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Pikkuveljeä esittävät Silas Lorenz ja Linus Granfors ja itse Katto-Kassista Toni Ikola. Vaasan kaupunginteatterin lastennäytelmä on saanut ainakin koulut innostumaan ja tekemään varauksia kevääksi. Menestys jo ennen aikojaan N äytelmä, jonka lipuista on myyty 2
7 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi maukas Joululounas tarjolla 10.12.21.12. 27€ Tilaa Jouluherkut AY D I R F K C A L B -20% Laurien ihmehousut Syksyn yläosat ja juhlavaatteet -20% Erä syksyn vaatteita -30% Tarj. voimassa to-la 22.-24.11. Rantakatu 4, Vaasa. Puh. 0104 706 200 info@bacchus.
8 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi OSTOSMATKAT 79€ Joulumarkkinat. Yö laivalla, hytti meno-paluu. PÄIVÄ TUKHOLMASSA 1.12.................. 95€ Viking Gabriella Helsingistä. 2 yötä laivalla. VIKING GRACE 23 h RISTEILY 12.12. ja 27.12. 45€ SILJA EUROPA TALLINNA 6.12............... Hinnat/hlö sis. ri
www.kaari-matkat.com Esittää/förevisar: Soivan Sammakon jouluGrodan Klings jul Kulttuuritalo-Kulturhuset Fanny Kirkkopuistikko-Kyrkoesplanaden 34 SUOMEKSI: 21.11. klo 18 24.11. klo 16 Liput/ biljetter 5€ PÅ SVENSKA: 24.11. kl 15 27.11. kl 9:30 30min 2-102 v/å 15 vuotta viikottain PÄRNUN KYLP
10 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi ILMOITUS Klamydia- yhtyeen juhlavuosi huipentuu suureen jäähallikonserttiin Vaasalaisyhtye juhlii 30-vuotista taivaltaan näyttävästi Vaasan Sähkö Areenalla ensi lauantaina 24.11. V aasalainen Klamydia-yhtye täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 30 vuotta. Yli 70
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Black Week a j o t n i h a i s i o l a v Viikko täyNnä 5 pss Nämä tarjoukse t ovat voimassa vain to 22.11. 2 mummon ranskanperunat 450g 4€ pkt suodatinpussit 100kpl ruskea no 4. 1€ 1,78 /kg á 1,29 (2,87/kg) ERÄ grillinakki 840g 1.79pkt 2,13 /kg erä legoj
12 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi V II K O N TA R J O U S ! Nokian Hakkapeliitta 9 195/65-15 205/55-16 205/60-16 225/50-17 SUOMALAISTA PALVELUA 479 € 595 € 599 € 850 € Tarjous voimassa 24.11. saakka. Sis. vannetyön ja tasapainotuksen. OY K. LYTZ AB 9 p. 3170961 Opistokatu www.klytz.fi ck
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Suomeen perustettiin feministinen miesjärjestö ALL GOOD THINGS COME IN BLACK BOXES Black Friday Special Lämmin kiitos äänestäjilleni! Tuulikki Kouhi Black Boxyllätyslaatikko 10 00 Täydellinen kasvohoito MuistaJalkahoito läheistäsi lahjakortilla! kuorinta, hiero
14 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Lavalla presidenttipeliä pohjalaisittain Kirjailija Taina Latvala asettelee sanojaan varovasti. Hän työstää parhaillaan Vaasan kaupunginteatterille uutta näytelmäkäsikirjoitusta, jonka ensi-ilta on helmikuussa 2020. Sain Venetsialaiset-romaanini painoon kesällä.
15 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Tarjoamme asiakkaillemme JOULUPUURON SU 25.11. klo 11-17 Iloista Joulun odotusta PALVELUTISKIN LIHA- JA KALAMESTAREILTA TO-LA: Snellman MAATIAISPOSSUN MAUSTETTU UUNIFILEE n. 1,4 kg kryddad ugnsfilé av lantgris Atria KÄRISTEMAKKARA tai HERKKULENKKI her
16 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi 9 2 Kulta Katriina 95 pkt Kahvi/ Kaffe Tuore norjanlohifilee/ Färsk norsk laxfilé B-leikkuu/-skärning, pakattu/förpackad 1 79 2 49 rs ps Brasilia / Peru SUOMALAINEN/FINSK Duo paprika pussi/påse 500 g (4,98/kg) 1. lk./1. kl. n./ca 400 g (4,48/kg) 1. lk
a/ 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi TALO TÄYNNÄ MAHTAVIA LÖYTÖJÄ HUSET FULL AV HÄFTIGA FYND JBL CHARGE 3 BLACK BLUETOOTH-KAIUTIN/HÖGTALARE ERÄ! 9900 12900 t Tarjous voimassa 21.-25.11. tai niin kauan kuin tavaraa riittää. GARMIN VIVOFIT 3 AKTIIVISUUSRANNEKE/ AKTIVITETSARMBAND ERÄ! 2900 3900
18 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi uuteenuuteen kotiin kotiin Katto kuntoon ennen lumilastia Lumipyryjä vielä odotellaan suureen osaan Suomea, mutta jo nyt on hyvä miettiä, miten rakennusten katot kestävät talvella. Lumimassat rasittavat kattorakenteita ja saattavat aiheuttaa vaurioita. Tämän tak
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Katja Rajala ehdolle eduskuntaan Vaasalainen yrittäjä ja Vaasan Yrittäjien monivuotinen puheenjohtaja Katja Rajala lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin. Rajala pyrkii mukaan Pohjanmaan Kokoomuksen ehdokaslistalle. 47-vuotias Rajala on syntynyt Kauhavalla, kasvanut Seinä
20 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasan teollisuuden juurilla Alkulan tilan Historiapolku on jäänyt luonnon armoille. Se on kasvanut pahasti umpeen ja polun varrella olevat vanhat teollisuusrakennusten ja työväen asuntojen kivijalat ovat jääneet villiintyneen kasvuston alle. Nyt Vaasa-Mustasaari
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi 21 Pirteyttä talveen BLACK FRIDAY TARJOUS Kaikista normaalihintaisista tuotteista... ja TUPLALEIMAT! -20% Pe 23.11. Liikkeemme avoinna klo 922 Black Friday tarjoukset voimassa vain pe 23.11. PALJON LÖYTÖJÄ ERITTÄIN EDULLISESTI! Vahva Tonalin Puhdasta CLA:ta. Po
22 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasa, mitä kuuluu? -päivä osallistaa Pohjanmaan etnisten suhteiden neuvottelukunta järjestää joulukuun 2. päivä Vaasa, mitä kuuluu? -tapahtuman. Järjestelyissä ovat mukana lukuisat toimijat ja järjestöt, joille Pohjanmaan ETNO mahdollistaa ja koordinoi ensimmäis
www.vaasanikkuna.fi 21.11.2018 23
24 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasa Game Days kerää yhteen peleistä kiinnostuneet Vaasa Game Days kerää jälleen pelien ystävät yhteen Vaasan yliopiston Fabriikki-rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Yliopisto-opettaja Olli Raatikainen arvioi viime vuoden kävijämäärän olleen peräti parituhatta
25 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Rakkautta ja epäilystä Marokossa LEFFAVINKKI Liit tou t u nee t (Al lie d) Ohjaus: Robert Zemeckis Käsikirjoitus: Steven Knight Pääosissa: Brad Pitt, Marion Cotillard Robert Zemeckis on yksi lempiohjaajistani. Hän on tehnyt pitkän uransa aikana monia kassamagneet
26 21.11.2018 Korkeat reunakivet haittaavat pyöräilyä Vaasassa Vaasan pyöräilykyselyyn vastasi 305 asukasta. Vastaajat kokevat keskustan pyöräilyväylien sekä talvikunnossapidon parantamisen tärkeimmiksi toimenpiteiksi pyöräilyn kehittämiseksi Vaasassa. Tärkeimpinä kehittämiskohteina pidetään kesku
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Musiikkiluokkien ja kuorojen juhlaa IKKUNA-KRITIIKKI Konsertti: Vaasan musiikkiluokat, Vaasan Ylioppilaskuoro, Renascenti 17.11. Variskan koululla Iloisten Vaasan musiikkiluokkalaisten kasvatuksen perustaksi laadittiin aikanaan systemaattisuus, taidekeskeisyys ja elä
28 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi VAASAN IKKUNA 20 VUOTTA SITTEN Vaasan Ikkuna 23.11.1998: Joulu avataan jälleen torilla Torilla vietetään jälleen perinteistä joulunavausta sunnuntaina 22.11. kello 12 alkaen, jolloin joulupukki avaa Vanhanajan Joulutorin. Torilla vanhanajan vaatteisiin pukeutunee
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi SEURAKUNTAVAALEISSA VALITUT Isonkyrön seurakunta Keskustalaisen seurakuntaväen valitsijayhdistys: Rinnekari Sirkku (70), Pollari Väinö (53), Karhu Miira (38), Ojala Heikki (37), Ojaluoma Veli-Matti (37), Kauppinen Eeva-Leena (35), Yliviitala Johanna (27), Rantala Eil
30 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi BMW, Audi ja Mersu ilkivallan kohteina Eri automerkkien todennäköisyys päätyä ilkivallan kohteeksi vaihtelee, selviää Ifin vahinkotilastoista. Erityisen paljon ilkivaltaa tehdään BMW:ille, Audeille ja Mercedes-Benzeille. Keskimääräistä enemmän ilkivaltaa tehdään
21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Erittäin hyvä valikoima KASTELAHJOJA TUULETUS-IKKUNA Oulu vei Osalan T oistaiseksi ainut Vaasan Sportin kasvatti, joka on pelannut NHL:ssä, palasi Suomeen vuosien jälkeen. Sportin harmiksi, Oskar Osala ei palannut Sportin joukkueeseen, vaan suuntasi Oulun Kärppiin
32 21.11.2018 www.vaasanikkuna.fi Korkeamäen Autotalosta Chevrolet Spark 5-ov. LS 1.0 50kW -10 Citroën C3 Picasso PureTech 110 Feel ml. 45 tkm, Esp, ilmast., cd, mp3, 2xrenk. ml. 16 tkm, takuu, Esp, ilmast., huol- ml. 104 tkm, Esp, sadetunn., ilmast., ml. 109 tkm, ilmast., huoltok., cd, tok.,