5
14.2.2018
www.vaasanikkuna.fi
PÄÄKIRJOITUS 14.2.2018
epkl.fi
Suomi juo vasten odotuksia
vielä sopivasti pikkupullot
esillä, jos ei isompi ollut tarttunut käteen.
Tätä kiusausta ei enää ole.
Ruokakaupassa kun ei viinaa
tyrkytetä kassajonossa seisovalle, eikä tupakkaa, eikä
siellä ole enää edes pitkää
karkkikujaa lapsiperheiden
harmiksi.
Ruokakaupassa ajatellaan,
tai on ainakin ajateltava
asiakkaan terveyttä.
Syksy näyttää suunnan. Uutta alkoholilakia vastustaneet
kansanedustajat vetosivat
asiantuntijoiden lausuntoihin. Esimerkiksi vihreät, jotka vaalikoneessa kannattivat
viinien pääsyä maitokauppaan, käänsivät takkinsa
asiantuntijoiden edessä.
Tammikuu on tavallaan
huono kuukausi tehdä päätelmiä alkoholin kulutuksen
suuntauksesta, mutta sellainen on hytinä, että suomalaisista ei tulekaan rapajuoppoja uuden lain myötä.
Se saattaa olla pettymys
monelle, sillä silloin voidaan
perustellusti vaatia myös viinien pääsyä maitokauppaan.
Noloa olisi myös todeta, että
tuli turhaan aliarvioitua suomalaisten itsehillinnän tasoa.
Asiantuntijoiden ja eduskunnan raittiuspuolueen on
nyt rukoiltava intiaanikesää,
ehkä se nostaa suomalaisten
alkoholin kulutuksen käyrät
ennustetulle tasolle.
Mielenkiinnolla odotan,
kumpi puoli pääsee syksyllä
toteamaan: Mitäs minä sanoin!
Sillan rakentajat, Markus Alajoki (OM), Kai Nieme
lä, Public Broadcasting, kahvitarjoilu. Klo 16 opetus
Mitä on islam?, Markus Alajoki.
lyyn tulee kossua, jossa ei ole
tippaakaan viinaa.
Sen ymmärrän, että viinaepkl.fi
kaupassa myydään lantrinkeVaasan Ev. lut. Kansanlähetyksen sääntömääräinen
ja ja vaikkapa alkoholitonta
vuosikokous to 22.2. klo 18.00 Lähetyskodilla, Hie
talahdenkatu 24.
olutta, mutta että tiukkaa viinaa. Outoa.
Alko on viinakauppa, sitä
varten perustettu. Eikä tiukka viina nyt niin hyvää ole,
että sitä pelkästään janoonsa joisi.
MAITOHAPPOBAKTEERIVALMISTEET
MAITOHAPPOBAKTEERIVALMISTEET
Salmiakkinälän tullen meTALVITARJOUS
nen ruokakauppaan ja ostan
turkinpippureita.
kevätkokous
-15 %
Vesa Koivumäki
01/2018
A
lkon myynti notkahti. Viimevuotisen alkoholikeskustelun
perusteella luulisi, että puolet eduskunnasta taputtaa
käsiään. Hiljaista on kuitenkin ollut.
Odotettua oli, että lonkeron, siiderin ja vähän vahvemman oluen myynti romahtaa Alkossa, mutta kas
kummaa, kaiken muunkin
alkoholin myynti on monopolissa tökkinyt.
Alkon asiakkaat ovat siirtyneet uuden lain myötä ruokakaupan puolelle, eivät siis
kovin kauas, mutta käytävän huomattavasti vähemmän houkutuksia tarjoavalle puolelle.
Kun asiakas viime vuonna
haki Alkosta lonkeroa, hän
joutui pujottelemaan viinapullojen ohi kaupan perälle ja takaisin. Kassalla olivat
Su 18.2. klo 17.00 - Huutoniemen kirkko
Suutari pysyköön lestissään.
Alkon vastaus kiristyvään
kilpailuun on alkoholiton
salmiakkikossu. Kyllä, hyl-
TALVITARJOUS
Kaikista Fiilus sarjan
tuotteista
Sopii sekä aikuisille että lapsille.
Laktoositon, gluteeniton ja maidoton.
-15%
Tarjous voimassa rajoitetun ajan.
Sopii sekä aikuisille että lapsille.
Laktoositon, gluteeniton ja maidoton.
Saatavina apteekista.
Tarjous voimassa rajoitetun ajan.
Lisätietoja puh. 010 426 2928
itsehoitoapt
Kaikista
itsehoitoapteekki.fi
Fiilus-sarjan
tuotteista itsehoitoapt
Lisätietoja puh. 010 426 2928 ark. klo 816.
Lisätietoja puh. 010 426 2928
Luotettavaa apua arkeesi DIAKONIALAITOKSELTA
Kissoille kasassa jo 30 000 euroa
VIIKKOVILKAISU
Vaasan seudulla perustettiin
viime vuonna 621 uutta yritystä. Kasvua edellisvuoteen
oli peräti 24,6 prosenttia. Valtaosa uusista yrityksistä oli
palvelualan yrityksiä.
Vaasan kodittomien kissojen ystävät -yhdistys keräsi
30 000 euroa Kissatalon korjaamiseksi. Keräys tapahtui
Internetissä ja tavoitteena on
vielä saada kasaan kaikkiaan
50 000 euroa.
SK Tuote haluaisi laajentua
Mustasaaren Lintuvuoressa.
Hakemus on ollut kunnassa
vetämässä jo kaksi vuotta. Jos
laajennuslupaa ei tule, yhtiö
sanoo kääntävänsä katseensa
Ruotsiin tai Puolaan.
Suomen riistakeskus hylkäsi
kaikki kolme Rannikko-Pohjanmaan alueelle tullutta sudenkaatolupaa. Syy oli se, että
sudet eivät ole aiheuttaneet
vahinkoa.
Vaasan kaupunginjohtaja
Tomas Häyry arvioi, että vielä
tarvitaan ehkä yksi kuntaselvittäjä Vaasan ja Mustasaaren
Kaupungintaloa sietää nyt syynätä. Se joutunee suurremonttiin
vuonna 2022. Valmistelut ovat alkaneet. KUVA: TOMI KOSONEN
neuvotteluissa. Selvittäjiä on
ollut vuodesta 2010 kuusi ja
selvityksiä neljä.
Topsport lopettaa keväällä
toimintansa Rewell Centerissä, koska kaupan painopiste
on siirtymässä Kivihakaan.
Topsport sulki liikkeensä Kivihaassa syksyllä 2011.
Henkilöauto jäi junan alle
vartioimattomassa Potilanmäen tasoristeyksessä Laihial-
la viime viikon keskiviikkona.
Autossa ollut nuori nainen
loukkaantui. Junan nopeus oli
100 kilometriä tunnissa.
Wasa Teater siirtyy syksyllä
Ritziin ja seuraavana keväänä
Sepänkylän nuorisoseuralle
piakkoin alkavan remontin
teiltä. Teatteri on käyttövalmis taas kesällä 2019.
Sundomin tuulivoimalan
melutaso ei ylittänyt raja-ar-
voja mittausaikana, joka oli
huomattavasti normaalia pidempi kuin muissa vastaavissa
tutkimuksissa Suomessa.
Meijerinkatu saa kaistat
kääntyville autoille ja kadusta
tulee bulevardimainen katu,
koska sen varteen on noussut
asutusta, kertoi Markku Litmanen Vaasan kaupungilta.
Vaasan kasarmi-alueelta
löytyi siivouksen yhteydessä
sodanaikainen käsikranaatti
osoitteessa Kasarmintori 13.
Kiinteistössä pitävät majaa
muun muassa taidelainaamo
ja nukketeatteri.
Vöyrin hiihtotapahtuma
BotniaVasa keräsi suuren joukon hiihtäjiä ladulle sunnuntaina. Matkaan lähti kaikkiaan
511 hiihtäjää. Huonolumiset
talvet ovat verottaneet osallistujamäärää. Joskus hiihtäjiä
on ollut jopa tuhat.
Vaasan ja Mustasaaren
kuntaliitos tapahtuu aikaisintaan vuonna 2020, sanoi Vaasan kaupunginjohtaja Tomas
Häyry. Kuntaliitosneuvottelut
alkoivat maanantaina hedelmällisessä hengessä.
DiaSiivous
kotisiivoukset, ikkunanpesut
sopimussiivoukset yrityksille ja asunto-osakeyhtiöille
ikäihmisten alv 0 % kotisiivoukset
Kotihoitopalvelu
perushoito, kodinhoito, lastenhoito
ulkoilu-, asiointi- ja saattoapu
MAITOHAPPOBAKTEERIVALMISTEET
sairaanhoitajan kotikäynnit,
esim. lääkejaot, haavahoidot
Tilaa ilmainen kartoituskäynti:
044 705 2203
Muistathan kotitalousvähennyksen!
Meillä voit käyttää myös palveluseteliä!
Lakeankulmassa mahdollisuus myös palvelusopimukseen.
Mäkikaivontie 1 B 7, 65100 VAASA
WWW.PDL.FI
LUKIJAN KUVAT
Uimahalli
tarjoaa palkinnoksi
2 kpl aikuisten- ja
1 kpl lastenlippuja
Julkaistusta kuvasta saa lahjakortin.
Lahjakortin voi noutaa konttoristamme.
Noudathan lahjakortin viim. 2 kk kuluttua julkaisemisesta.
Tulisiko joku avaamaan oven!
Pakkaspäivän askartelun tulos.
Kuva lähetetään sähköpostilla
vaasanikkuna@vaasanikkuna.fi tai
multimediaviestinä numeroon 173521.
Viestin alkuun IKKUNA.
Multimediaviestin hinta on 1,10€
vaas Täyden palvelun alainen kodinkoneliike KUN HALUAT LAATUA JA PITKÄÄ KÄYTTÖIKÄÄ ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNUS UUDET KODINKONEET KULJETUS HUOLTO Katso myös verkkokauppa! Nro 6 Keskiviikkona 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Painos 55 582 kpl Kauppapuistikko 26 65100 Vaasa, puh. 06 317 4513 www.
2 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi TERVETULOA KIRKKOON TORSTAI 15.2. Rukous- ja ylistysilta klo 18 Vaasan kirkossa, Virva Klemetti, Tien kulkijat. PERJANTAI 16.2. Naisten lounas klo 11.45 isossa srk-salissa Kouluk. 28, konserttimestari Maano Männi: Viulunsoittaja LOUNAALLA. Lounas 7,50 e. IKHTYS-
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi PLUSSALLA & MIINUKSELLA Talviolympialaiset alkoivat 3 PAASIALA OY Monipuolista remonttipalvelua kuiva- ja märkätilat. Niin alkoi myös valvominen 050-369 18 62 Monipuolista rakent info@rakennuspaasiala.fi remonttipalvelu sisällä ja ulkon Päätoimittaja: Vesa Koi
4 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi ALANSA OSAAJAT Ilmoitukset: (06) 247 7493 ja (06) 247 7498 Ilmoitusvalmistus: (06) 247 7415, ikkuna.ilmoitus@vaasanikkuna.fi HUOLLOT / KOTIKÄYNNIT kaikki TV -merkit ja -mallit, digiboksit ym. HAMMASPROTEESIT Erikoishammasteknikolta Puh. 0400 560 005 Lisäksi
5 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi PÄÄKIRJOITUS 14.2.2018 epkl.fi Suomi juo vasten odotuksia vielä sopivasti pikkupullot esillä, jos ei isompi ollut tarttunut käteen. Tätä kiusausta ei enää ole. Ruokakaupassa kun ei viinaa tyrkytetä kassajonossa seisovalle, eikä tupakkaa, eikä siellä ole enää edes
6 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Sami Aalto yllättyi, kun hänet valittiin vuoden Ikkunaprinssiksi. Palkinnoksi prinssi sai kuohuviinin ja pokaalin, josta löytyy tuoreen prinssin nimi. KUVA: JANETTE LITMANEN Vuoden Ikkunaprinssiksi valittiin kokkina työskentelevä Sami Aalto Olen erittäin otettu,
7 14.2.2018 Kysy tarjous, puh. 0400 662 182 www.facebook.com/alemana1978 Huom! Kylpylässä normaalit uintihinnat viikoilla 8,9 ja 10. Max. 5 hlöä per kuponki Varastok. 7, Vaasa MA 19.2. klo 17.0020.00 Kylpyla Tropiclandia kylpylatropiclandia Luther-talo, Kirkkopuist. 10 D Vaasa Su 18.02. klo
8 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Printmakers Studio / Galleria Kirkkopuistikko 19, Vaasa Avoinna KE-PE 13-17, LA 12-15 PRINTMAKERS GALLERIAN KEVÄT 2018/NÄYTTELYT Tapani Tammenpää 17.2. saakka Nandor Mikola, akvarelleja 21.2.-17.3. Kirsi Neuvonen, grafiikkaa 22.3.-21.4. Carl Wargh (80), akvarelle
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasasta pääsee yhä helpommin etelän lämpöön TUI lisää lomalentojen paikkamäärää Vaasasta. Kesäkaudella lennetään Turkin Antalyaan, Kreikan Rodokselle ja Kreetalle. Talvella Vaasasta pääsee suoraan Thaimaan Phuketiin ja Krabiin. Pohjalaiset tuntuvat arvostavan mahdol
10 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Arkilounas klo 11-13 ... Let s Rock for Gender Equality! PE/FRE 9.3.18 klo 20.00 Sisääpääsy 10€. Nettotulot lahjoitetaan puoliksi UN Womenille sekä Vaasan ensi- ja turvakodille. Inträdesavgift 10€. Nettointäkten delas mellan UN Women och Vasa mödra- och skydd
11 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi K-Supermarket upermarket Piffin synttärit TORSTAINA 15.2. KAUPPIAS TARJOAA KAHVIT KLO 10-17 KÖPMAN BJUDER PÅ KAFFE OCH MUNK ATRIA PORSAAN KASSLER N. 2,5 KG, SUOMI GRISKASSLER, FINLAND FÖDELSEDAG PERJANTAINA 16.2 TUOTE-ESITTELIJÖITÄ KONSULENTER A-LEIKATTU LO
12 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Seniorit perehtyvät musiikin maailmaan Kuula-opistolla Viime elokuusta lähtien kuuden seniorin ryhmä on musisoinut kerran viikossa Kuulaopistolla. Seniorit laulavat, soittavat, liikkuvat musiikin tahdissa ja tutustuvat erilaisiin musiikkityyleihin. teltu musisoin
13 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi minimanin HURJAT PÄIVÄT HURJASTI ELINTARVIKKEITA EUROLLA 1€ Hartwall Kulta Katriina KAHVI myös luomu, tummempi tumma, tumma 450-500 g (5,00-5,56/kg) yksittäin 3,45 (6,90-7,67/kg) erä/talous kaffe 5 00 2 KPL PEPSI, PEPSI MAX, JAFFA, JAFFA LIGHT SITRUS
14 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi uuteenuuteen kotiin kotiin Kyselytutkimus: Näistä syistä suomalaisten kotikukat kuolevat Kun päivä pitenee ja aurinko alkaa paistaa, huonekasvit heräävät kevääseen. Ensimmäinen askel keväthuollossa on viedä kasvit suihkuun. Kun pölyt on huuhdottu lehdiltä, kasvi
15 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasassa soi juhannuksena jälleen rokki Lisää löylyä -festivaali järjestetään Vaasassa ensi kesänä kolmatta kertaa. Koko juhannuksen kattava tapahtuma on tänä vuonna kolmipäiväinen, ja se järjestetään WsArenalla 21.23. kesäkuuta. Lavoja on kaksi: yksi sisällä ja t
16 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasalaiset Sirpa Evwaraye ja Seija Ossi kokoavat Vaasan työväenmuseossa näyttelyä Neuvostoliiton aikaisista esineistä. Lasten turkki tuo naisille mieleen lumipyryssä leikkivän venäläislapsen. KUVAT: KATJA LAHTI Neuvostonostalgia nostaa päätään Vaasalaiset matkus
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi 17 Romutuspalkkio nuorentaa autokantaa tehokkaasti Auto päätyy Suomessa kierrätykseen keskimäärin 21 vuoden iässä. Muualla Euroopassa keskimääräinen romutusikä on 15 vuotta. Suomessa autojen ikää yritetään nuorentaa romutuspalkkiolla, jonka ansiosta uuden auton ostaj
18 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Ristikon ratkaisu sivulla 20
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Aivoinfarkti vaatii aina soiton hätänumeroon Aivoverenkiertohäiriöihin (AVH) sairastuu vuosittain noin 25 000 suomalaista. Soitto 112:een käynnistää hoitoketjun ja sairastunut saa välittömän ensihoidon ja kuljetetaan oikeaan sairaalaan. Hoitoon on kiire, koska aivoin
20 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Käsien pesu on paras suoja VAASAN IKKUNA 20 VUOTTA SITTEN Vaasan Ikkuna 9.11.1997: Vaasan yhdistyspohjainen elokuvakerho Elokuvan ystävät aloitti säännölliset elokuvanäytännöt viime syksynä Kino Ritzissä. Kun Wasa Teaterin remontti ajoi teatterilaiset evakkoon Ri
21 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Ylpeästi sinivalkoinen Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna vaasalainen Elisa Virtanen sai kunnian pukea Suomi-paidan ylleen, kun hänet valittiin salibandyn alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen. Suomi kohtasi Tampereella kahdesti Latvian alle 19-vuotiaiden maajoukku
22 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Women with Impact goes Finland IKKUNA NEWS Womens rights around the world is an important indicator to understand global well-being. Women who were the most dormant segment of population have now become active participants in all walks of life. Till now, they were
MYYNTIPISTEEMME TUULETUS-IKKUNA Mitalitili avattuna P yeongchangin talviolympialaiset alkoivat suomalaisittain hienosti. Krista Pärmäkoski toteutti unelmansa henkilökohtaisen olympiamitalin voittamisesta jo ensimmäisessä kilpailussaan, naisten yhdistelmäkisassa. on nyt keskustan CITYMARKETISSA
24 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi WAW Wellness Planet potkaisee liikuntavuoden käyntiin! MEILLÄ VIIHDYTÄÄN! On tavoitteenasi sitten kunnon kohottaminen, hauskanpito, painonhallinta tai energiatason kohotus - meillä onnistut takuulla! HELMIKUUN LIITTYMISETU Helmikuu Maaliskuu Liity nyt yliverta