16
14.2.2018
www.vaasanikkuna.fi
Vaasalaiset Sirpa Evwaraye ja Seija Ossi kokoavat Vaasan työväenmuseossa näyttelyä Neuvostoliiton aikaisista esineistä. Lasten turkki tuo naisille mieleen lumipyryssä leikkivän venäläislapsen. KUVAT:
KATJA LAHTI
Neuvostonostalgia nostaa päätään
Vaasalaiset matkustivat 70- ja
80-luvulla sankoin joukoin
silloiseen Neuvostoliittoon,
kertoo Vaasan työväenmuseon puheenjohtaja Seija
Ossi. Hänellä on runsaasti muistoja noilta kultaisilta
ajoilta.
Monet järjestöt kuskasivat ihmisiä busseilla Neuvostoliittoon. Matkoilla oli aina
hauskaa. Berjozkoista eli Neuvostoliiton aikaisista valuuttakaupoista sai ostaa halvalla tavaroita omalla valuutallaan.
Itse ihastuin kauniisiin
Lomonosov-posliiniastioihin.
Ei hullumpia ostoksia, sillä ne
ovat tänä päivänä arvossaan,
Ossi heittää.
Turistit hamstrasivat matkoiltaan hänen mukaansa
muun muassa maatuskanukkeja, leluja, musiikkia, taidekirjoja ja alkoholia. Suosittu
artikkeli oli myös rajan tuntumassa myyty hapanlimppu.
Neuvostoliittolaiset kuvittelivat varmaan, että Suomesta ei saa leipää, kun ihmiset kantoivat niitä mukanaan
selkä vääränä. Hyvää se olikin.
Alkoholintuonti oli tiukasti
rajattu. Sitä sai tuoda litran
verran väkeviä ja saman verran viiniä. Se ei maksanut mitään Suomen hintoihin verrattuna, Ossi muistelee.
Vaasan työväenmuseossa
kootaan parhaillaan näytte-
lyä Suomen ja entisen Neuvostoliiton ystävyyden juhlistamiseksi.
Idea sai alkunsa vaasalaisen Sirpa Evwarayen keskusteluista siskonsa kanssa.
He huomasivat, että sen ajan
tapahtumat ja elävä yhteistyö ovat katoamassa ihmisten
muistista.
Siskoni opiskeli aikoinaan
Valko-Venäjällä ja myöhemmin Leningradissa. Matkustin
itsekin usein Neuvostoliitossa,
Evwaraye kertoo.
Huomasimme, että monet muistomme liittyvät esineisiin ja tapahtumiin. Silloin
yhteydenpito maiden välillä
oli vilkasta ja tapahtui hyvässä hengessä. Omilla lapsillani
ei ole enää kosketusta sen ajan
tapahtumiin. Muistot eivät ole
enää kollektiivisia, Evwaraye
toteaa.
Maiden välillä vilkasta liikehdintää. Maiden välisellä ystä-
vyydellä oli Evwarayen mukaan monia muotoja. Sitä
toteutettiin muun muassa
matkailuna, opiskeluna, erilaisina projekteina ja kansalaistoimintana.
Työväenmuseon vapaaehtoiset ovat keränneet järjestöiltä sekä yksityishenkilöilta
suuren määrän esineitä, jotka
liikkuivat tuohon aikaan rajan yli.
Näyttelyssä esineet on ryhmitelty aihealueittain. Vierailijat pääsevät tutustumaan
esimerkiksi maiden väliseen
ystävyystoimintaan, venäläiseen keittiöön, musiikkiin,
kirjallisuuteen ja matkamuistoihin.
Neuvostoliitossa matkailleet ihmiset ovat jo aika iäkkäitä. Sen ajan tavarat eivät
enää herätä ihmisissä samoja tunteita kuin meissä. Halusimme kerätä niitä tänne
ennen kuin ne lentävät kaatopaikalle. Näyttely on ikään
kuin kurkistusikkuna Suomen ja Neuvostoliiton yhteiseen taipaleeseen, Evwaraye
kuvailee.
Naiset painottavat, että liikehdintää oli maiden välillä
kumpaankin suuntaan. Esimerkiksi neuvostoliittolaisia
artisteja vieraili Suomessa ja
Vaasassakin heidän mukaansa tiuhaan.
Muistan Alla Pugatsovan
keikan 80-luvun alussa kauppaoppilaitoksessa. Vastaanotto oli innokas, ja sali oli täynnä ihmisiä, Ossi kertoo.
Näyttely koottu pilke silmäkulmassa. Näyttelyä on Evwa-
rayen mukaan koottu pilke
silmäkulmassa.
Esillä on makupaloja neuvostoajan laadukkaasta sirkustaiteesta, teehuoneissa
Neuvostoliitossa matkailleet hankkivat usein Lomonosov-posliiniesineitä. Ne ovat tänä päivänä
arvokkaita keräilykohteita.
käytetyistä esineistä, neuvostoliittolaisesta musiikista sekä
muista ajan ilmiöistä. Seinältä löytyy myös esimerkiksi
Neuvostoliitosta tuotu lasten
turkki.
Se on niin kankea, ettei
juuri kukaan suostunut sitä
käyttämään, paitsi yksi siskoni tytöistä, joka oli muutenkin
lapsena hieman hidasliikkeinen. Sitä katsoessaan pystyy
sielunsa silmin näkemään venäläislapsen, hän naurahtaa.
Näyttelyssä ei Evwarayen
mukaan pyritä romantisoimaan maiden välisiä suhteita.
Kaikki asiat eivät olleet
tai menneet hyvin Neuvostoliitossa. Toivomme kuitenkin,
että ihmiset saavat näyttelystä
positiivisia mielikuvia ja kokemuksia.
Neuvostoliitto oli iso maa,
jossa oli monta kansaa ja kulttuuria. Elämä siellä oli monella tavalla kansainvälisempää
kuin esimerkiksi Helsingissä.
Kulttuurien kirjo oli uskomaton, hän toteaa.
Neuvostonostalgiaa-näyttelyn avajaiset ovat 17. helmikuuta kello 15 Vaasan työväenmuseossa Palosaarella.
Katja Lahti
vaas Täyden palvelun alainen kodinkoneliike KUN HALUAT LAATUA JA PITKÄÄ KÄYTTÖIKÄÄ ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNUS UUDET KODINKONEET KULJETUS HUOLTO Katso myös verkkokauppa! Nro 6 Keskiviikkona 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Painos 55 582 kpl Kauppapuistikko 26 65100 Vaasa, puh. 06 317 4513 www.
2 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi TERVETULOA KIRKKOON TORSTAI 15.2. Rukous- ja ylistysilta klo 18 Vaasan kirkossa, Virva Klemetti, Tien kulkijat. PERJANTAI 16.2. Naisten lounas klo 11.45 isossa srk-salissa Kouluk. 28, konserttimestari Maano Männi: Viulunsoittaja LOUNAALLA. Lounas 7,50 e. IKHTYS-
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi PLUSSALLA & MIINUKSELLA Talviolympialaiset alkoivat 3 PAASIALA OY Monipuolista remonttipalvelua kuiva- ja märkätilat. Niin alkoi myös valvominen 050-369 18 62 Monipuolista rakent info@rakennuspaasiala.fi remonttipalvelu sisällä ja ulkon Päätoimittaja: Vesa Koi
4 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi ALANSA OSAAJAT Ilmoitukset: (06) 247 7493 ja (06) 247 7498 Ilmoitusvalmistus: (06) 247 7415, ikkuna.ilmoitus@vaasanikkuna.fi HUOLLOT / KOTIKÄYNNIT kaikki TV -merkit ja -mallit, digiboksit ym. HAMMASPROTEESIT Erikoishammasteknikolta Puh. 0400 560 005 Lisäksi
5 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi PÄÄKIRJOITUS 14.2.2018 epkl.fi Suomi juo vasten odotuksia vielä sopivasti pikkupullot esillä, jos ei isompi ollut tarttunut käteen. Tätä kiusausta ei enää ole. Ruokakaupassa kun ei viinaa tyrkytetä kassajonossa seisovalle, eikä tupakkaa, eikä siellä ole enää edes
6 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Sami Aalto yllättyi, kun hänet valittiin vuoden Ikkunaprinssiksi. Palkinnoksi prinssi sai kuohuviinin ja pokaalin, josta löytyy tuoreen prinssin nimi. KUVA: JANETTE LITMANEN Vuoden Ikkunaprinssiksi valittiin kokkina työskentelevä Sami Aalto Olen erittäin otettu,
7 14.2.2018 Kysy tarjous, puh. 0400 662 182 www.facebook.com/alemana1978 Huom! Kylpylässä normaalit uintihinnat viikoilla 8,9 ja 10. Max. 5 hlöä per kuponki Varastok. 7, Vaasa MA 19.2. klo 17.0020.00 Kylpyla Tropiclandia kylpylatropiclandia Luther-talo, Kirkkopuist. 10 D Vaasa Su 18.02. klo
8 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Printmakers Studio / Galleria Kirkkopuistikko 19, Vaasa Avoinna KE-PE 13-17, LA 12-15 PRINTMAKERS GALLERIAN KEVÄT 2018/NÄYTTELYT Tapani Tammenpää 17.2. saakka Nandor Mikola, akvarelleja 21.2.-17.3. Kirsi Neuvonen, grafiikkaa 22.3.-21.4. Carl Wargh (80), akvarelle
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasasta pääsee yhä helpommin etelän lämpöön TUI lisää lomalentojen paikkamäärää Vaasasta. Kesäkaudella lennetään Turkin Antalyaan, Kreikan Rodokselle ja Kreetalle. Talvella Vaasasta pääsee suoraan Thaimaan Phuketiin ja Krabiin. Pohjalaiset tuntuvat arvostavan mahdol
10 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Arkilounas klo 11-13 ... Let s Rock for Gender Equality! PE/FRE 9.3.18 klo 20.00 Sisääpääsy 10€. Nettotulot lahjoitetaan puoliksi UN Womenille sekä Vaasan ensi- ja turvakodille. Inträdesavgift 10€. Nettointäkten delas mellan UN Women och Vasa mödra- och skydd
11 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi K-Supermarket upermarket Piffin synttärit TORSTAINA 15.2. KAUPPIAS TARJOAA KAHVIT KLO 10-17 KÖPMAN BJUDER PÅ KAFFE OCH MUNK ATRIA PORSAAN KASSLER N. 2,5 KG, SUOMI GRISKASSLER, FINLAND FÖDELSEDAG PERJANTAINA 16.2 TUOTE-ESITTELIJÖITÄ KONSULENTER A-LEIKATTU LO
12 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Seniorit perehtyvät musiikin maailmaan Kuula-opistolla Viime elokuusta lähtien kuuden seniorin ryhmä on musisoinut kerran viikossa Kuulaopistolla. Seniorit laulavat, soittavat, liikkuvat musiikin tahdissa ja tutustuvat erilaisiin musiikkityyleihin. teltu musisoin
13 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi minimanin HURJAT PÄIVÄT HURJASTI ELINTARVIKKEITA EUROLLA 1€ Hartwall Kulta Katriina KAHVI myös luomu, tummempi tumma, tumma 450-500 g (5,00-5,56/kg) yksittäin 3,45 (6,90-7,67/kg) erä/talous kaffe 5 00 2 KPL PEPSI, PEPSI MAX, JAFFA, JAFFA LIGHT SITRUS
14 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi uuteenuuteen kotiin kotiin Kyselytutkimus: Näistä syistä suomalaisten kotikukat kuolevat Kun päivä pitenee ja aurinko alkaa paistaa, huonekasvit heräävät kevääseen. Ensimmäinen askel keväthuollossa on viedä kasvit suihkuun. Kun pölyt on huuhdottu lehdiltä, kasvi
15 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasassa soi juhannuksena jälleen rokki Lisää löylyä -festivaali järjestetään Vaasassa ensi kesänä kolmatta kertaa. Koko juhannuksen kattava tapahtuma on tänä vuonna kolmipäiväinen, ja se järjestetään WsArenalla 21.23. kesäkuuta. Lavoja on kaksi: yksi sisällä ja t
16 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Vaasalaiset Sirpa Evwaraye ja Seija Ossi kokoavat Vaasan työväenmuseossa näyttelyä Neuvostoliiton aikaisista esineistä. Lasten turkki tuo naisille mieleen lumipyryssä leikkivän venäläislapsen. KUVAT: KATJA LAHTI Neuvostonostalgia nostaa päätään Vaasalaiset matkus
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi 17 Romutuspalkkio nuorentaa autokantaa tehokkaasti Auto päätyy Suomessa kierrätykseen keskimäärin 21 vuoden iässä. Muualla Euroopassa keskimääräinen romutusikä on 15 vuotta. Suomessa autojen ikää yritetään nuorentaa romutuspalkkiolla, jonka ansiosta uuden auton ostaj
18 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Ristikon ratkaisu sivulla 20
14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Aivoinfarkti vaatii aina soiton hätänumeroon Aivoverenkiertohäiriöihin (AVH) sairastuu vuosittain noin 25 000 suomalaista. Soitto 112:een käynnistää hoitoketjun ja sairastunut saa välittömän ensihoidon ja kuljetetaan oikeaan sairaalaan. Hoitoon on kiire, koska aivoin
20 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Käsien pesu on paras suoja VAASAN IKKUNA 20 VUOTTA SITTEN Vaasan Ikkuna 9.11.1997: Vaasan yhdistyspohjainen elokuvakerho Elokuvan ystävät aloitti säännölliset elokuvanäytännöt viime syksynä Kino Ritzissä. Kun Wasa Teaterin remontti ajoi teatterilaiset evakkoon Ri
21 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Ylpeästi sinivalkoinen Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna vaasalainen Elisa Virtanen sai kunnian pukea Suomi-paidan ylleen, kun hänet valittiin salibandyn alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen. Suomi kohtasi Tampereella kahdesti Latvian alle 19-vuotiaiden maajoukku
22 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi Women with Impact goes Finland IKKUNA NEWS Womens rights around the world is an important indicator to understand global well-being. Women who were the most dormant segment of population have now become active participants in all walks of life. Till now, they were
MYYNTIPISTEEMME TUULETUS-IKKUNA Mitalitili avattuna P yeongchangin talviolympialaiset alkoivat suomalaisittain hienosti. Krista Pärmäkoski toteutti unelmansa henkilökohtaisen olympiamitalin voittamisesta jo ensimmäisessä kilpailussaan, naisten yhdistelmäkisassa. on nyt keskustan CITYMARKETISSA
24 14.2.2018 www.vaasanikkuna.fi WAW Wellness Planet potkaisee liikuntavuoden käyntiin! MEILLÄ VIIHDYTÄÄN! On tavoitteenasi sitten kunnon kohottaminen, hauskanpito, painonhallinta tai energiatason kohotus - meillä onnistut takuulla! HELMIKUUN LIITTYMISETU Helmikuu Maaliskuu Liity nyt yliverta